Tuija Ikosen blogikirjoitus: Miksi Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus ehdottaa lainsäädännön selkeyttämistä?
Asiakas- ja potilasturvallisuuden lainsäädännön pirstaleisuutta on aika korjata ja yhdistää hajallaan olevia säädöksiä. Näin voidaan parantaa sote-palvelujen turvallisuutta, sujuvoittaa omavalvontaa ja kohdistaa hyvinvointialueen hallinnollisia ja valvontaresursseja tarkoituksenmukaisemmin.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen toteuduttua kehittämisen kärki on kohdistettava menettelyjen yhtenäistämiseen. Yksi kokoava asiakas- ja potilasturvallisuuslaki päivittäisi potilaan ja asiakkaan oikeudet, ammattihenkilöiden velvollisuudet ja palvelunjärjestäjien ja -tuottajien velvoitteet nykypäivään.
Suomessa asiakas- ja potilasturvallisuudesta säädetään noin 20 laissa tai asetuksessa. Ne säätävät terveydenhuollon potilaan ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista, ammattihenkilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista, palvelunantajien vastuista ja velvollisuuksista terveydenhuollossa, ikääntyneiden palveluissa ja sosiaalihuollossa. Lisäksi useat erillislait ja asetukset sisältävät viittauksia potilas- tai asiakasturvallisuuteen. Moni laki on säädetty aikana, jolloin palvelurakenne ja työnjako on ollut toisenlainen eikä nykyisiä teknologioita ole ollut käytettävissä. Lakeja on saatettu paikata päivityksin, mikä johtaa vaikeatulkintaisuuteen.
Asiakas- ja potilasturvallisuuslaissa tulisi säätää selkeästi asiakkaan ja potilaan oikeudesta tietoon itseään koskevissa asioissa niin julkisen kuin yksityisenkin palvelun kohdalla. Päivitystä tarvitsevat: oikeus osallisuudesta päätöksentekoon ja miten se varmistetaan, itsemääräämisoikeus ja menettelyt sitä rajoitettaessa, oikeus tietoon vakavan vaara- tai haittatapahtuman jälkeen sekä se, miten epäkohtien korjaamiseen on ryhdytty. Myös digitaalisiin ja etänä annettaviin palveluihin ja tietosuojaan liittyvät oikeudet tarvitsevat täsmennystä – erityisesti heikoimmassa ja haavoittuvassa asemassa olevien oikeudet yhdenvertaisiin palveluihin on taattava teknologisen kehityksen myötä.
Ammattihenkilöiden velvollisuuksien ja oikeuksien pitää olla potilaan ja asiakkaan oikeuksien kanssa yhdenmukaisia, kuten velvoite antaa tietoa asiakkaalle, potilaalle tai läheiselle vaaratapahtuman jälkeen suullisesti ja huolellisin kirjauksin. Kokeneeltakin ammattihenkilöltä jää tiedostamatta potilasasiakirja-asetuksen yhteys potilaan oikeuksiin. Kyse ei ole vain suunnitelmien, havaintojen ja päätösten kirjaamisesta toista ammattihenkilöä tai omia muistiinpanoja varten.
Vaaratapahtuman huolellisen kirjaamisen lisäksi suullinen informointivelvoite potilaalle – tai omaiselle potilaan kuollessa – tulisi olla pyytämättä ja ilman viivettä jokaisella hoidosta tai palvelusta vastaavalla ammattihenkilöllä. Vaikka potilasasiakirja-asetuksessa lukee, miten vaaratapahtumaepäilystä kirjataan, on nykyisen lainsäädännön perusteella organisaation vastaavalla lääkärillä velvollisuus informoida potilasta vahinkoepäilystä tai virheestä ja opastaa vahingon kärsinyttä vasta, jos asiasta on tehty muistutus. Säädökset ovat ristiriidassa potilaan oikeuksiin nähden.
Vaaratapahtumailmoitukset prosessien läheltä piti -tilanteista ja haittatapahtumista tai epäkohdista tulisi saattaa velvoittaviksi. Ilmoitusten yhdistettävyys potilaan tai asiakkaan tietoihin tukisi omavalvontaa ja vähentäisi rinnakkaisia menettelyjä. Yhtenevät menettelyt terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa tekisivät palveluketjujen ja tiedonkulun katkokset näkyviksi.
Kuolemaan tai pysyvään vakavaan haittaan johtaneen vaaratapahtuman jälkeen nopea reagointi ja korjaavien toimien käynnistäminen sekä organisaation sisäinen tutkinta sopisi mukaan uuteen lakiin: minkälaisissa tilanteissa organisaation on ryhdyttävä tutkintaan, kenellä on oikeus tai velvollisuus käynnistää tutkinta, ja miten potilas tai läheinen voi ehdottaa tutkinnan käynnistämistä. Tutkinnan suhde omavalvonnan ja valvonnan menettelyihin ja vastuisiin kaipaa säädösten selkeytystä.
Asiakas- ja potilasturvallisuuslaki kokoaisi yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä velvoittavat ilmoitusmenettelyt ja niiden käsittelyn. Palvelunantajat tulisi velvoittaa analysoimaan viranomaisille tehtyjen ilmoitusten sisältö ja tunnistamaan niistä johtuvat kehittämistarpeet.
Palvelunjärjestäjien velvoitteena tulisi olla hoitoon liittyvien haittavaikutusten, lääkehaittojen, laitteiden käytön vaaratilanteiden, hoitoon liittyvien infektioiden, säteilyn ja verituotteiden aiheuttamien vaaratilanteiden ilmoitusten analysointi, niistä oppiminen ja avoin raportointi. Sama koskee epäkohtailmoitusten käsittelystä ja valvonnan prosesseista esiin tulevia havaintoja.
Viranomaistehtäviä koskevia säädöksiä kannattaisi uudistaa samalla. Nykyään valtionhallinnon alaisille laitoksille menevät ilmoitukset jäävät niiden sisäisiksi tiedoiksi. Tietoja vastaanottavat viranomaiset tulisi velvoittaa analysoimaan ja julkaisemaan valtakunnan laajuisesti omiin rekistereihinsä kertyvien ilmoitusten sisällöt ja ohjaamaan tarvittaviin turvallisuutta parantaviin kehittämistoimiin. Myös oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa todettujen hoitokuolemien tilastojen julkaiseminen edistäisi potilasturvallisuuden parantamista.
Digitaalisten ja etänä annettujen palvelujen asiakas- ja potilasturvallisuutta varmistavat menettelyt tarvitsevat säädösten tukea. Palveluntuottajan tulisi varmistaa esteetön ja saavutettava digitaalisten palvelujen yhdenvertainen saatavuus tarjoamalla palvelun käyttäjille tietoa, opastusta ja koulutusta teknologioiden käyttöön sekä tietosuojan hallintaan. Asiakas- ja potilasturvallisuuslain yhteydessä voitaisiin säätää myös ammattihenkilöille kuuluvasta oikeudesta saada tarvittava perehdytys digitaalisessa ympäristössä toimimiseen asiakas- ja potilasturvallisuus varmistaen.
———
Tuija Ikonen, johtaja, Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus
Lue keskuksen muut blogikirjoitukset täältä!