Siirry sisältöön
Lausunnot

Virastorakenneuudistus luo edellytyksiä asiakas- ja potilasturvallisuuden parantamiseen

Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus on antanut lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee valtion aluehallintouudistusta. Uudistuksessa valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä kootaan uuteen valtakunnalliseen virastoon.

Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen mielestä ehdotettu virastorakenneuudistus näyttäytyy asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta tarpeelliselta. Sen myötä valvonnan resursseja on entistä helpompi kohdentaa ja valvontaviraston asiantuntijuutta hyödyntää valtakunnallisesti kulloisenkin riskiarvion ja valvonnan tarpeen mukaisesti.

Uudistus tuottaa keskuksen näkemyksen mukaan mahdollisuuden tukea hyvinvointialueiden ja muiden sote-järjestäjien omavalvontaa nykyistä yhdenmukaisemmin, tehokkaammin ja vaikuttavammin.

Se myös parantaa mahdollisuutta puuttua tehokkaasti asiakas- ja potilasturvallisuutta vakavasti vaarantaviin tilanteisiin, joita omavalvonnalla ei saada korjattua. Näin valvonnan vaikuttavuus myös kasvaa.

Tiedon hyödyntäminen paranee

Uudistus mahdollistaa entistä paremmin digitalisaation hyödyntämisen, yhteisen valtakunnallisen tietopohjan kehittämisen ja ajantasaisen sekä systemaattisen tiedon käytön edistämisen.

Asiakkaisiin ja potilaisiin kohdistuvat haittatapahtuma-, vaaratilanne- ja poikkeamailmoitukset tuottavat osaltaan tärkeää tietoa palvelujärjestelmän kyvystä tuottaa palvelut turvallisesti, vaikuttavasti ja kustannusvaikuttavasti.

Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus katsoo, että tällaista tietoa, samoin kuin viranomaisvalvonnasta muutoin kertyvää tietoa, tulisi pystyä tuottamaan, analysoimaan ja käyttämään hyödyksi niin alueellisessa kuin kansallisessa johtamisessa ja kehittämisessä.

Lausunto kokonaisuudessaan on luettavissa lausuntopalvelussa.

Lisätietoja antaa: Satu Koskela, johtava asiantuntija, Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, satu.koskela(a)ovph.fi, p. 040 513 9429