Siirry sisältöön
Blogi

Susanne Salmelan blogikirjoitus: Kun haluamme vähentää kaatumisia, pitää ennaltaehkäisevät toimenpiteet ottaa vakavasti  

On yleisesti tiedossa, että kaatumiset aiheuttavat suurimman osan ikäihmisten tapaturmista. Kaatumisia tapahtuu eniten kotona, mutta ne ovat yleisiä myös sairaaloissa. Erilaisten tutkimusten mukaan kaatumisia sattuu 1,4-10 / 1 000 hoitopäivää. Yli puolet laitoksissa asuvista yli 65-vuotiaista kaatuu.

Kun asiakas, potilas tai asukas kaatuu tai putoaa, ovat seuraukset vakavampia vanhuksilla kuin nuoremmilla. Ne voivat johtaa erilaisiin vammoihin (esim. lonkkamurtuma), joiden ennustetaan lisääntyvän tulevaisuudessa väestön ikääntymisen vuoksi. Kaatumisten aiheuttamat haitat heikentävät asiakkaan/potilaan elämänlaatua ja aiheuttavat usein suuria kustannuksia organisaatiolle.

Kaatumisia sattuu Suomessa vuosittain lähes 400 000, ja niiden arvioidaan aiheuttavan yli 500 miljoonan euron kustannukset. Lonkkamurtumia tapahtuu UKK-instituutin mukaan vuosittain 7 000, ja niiden kustannukset ovat 150 miljoonaa euroa/vuosi. Lonkkamurtumien määrän arvioidaan nousevan 10 000:een vuonna 2030 ja kustannusarvion olevan 300 miljoonaa euroa/vuosi.

Kaatumistapaturmat sairaaloissa aiheuttavat aina kustannuksia (esim. tutkimus, lääkitys, suunnittelu, kirjaaminen, palkka), vaikka ne eivät aiheuttaisikaan vahinkoa potilaalle/asiakkaalle, sillä kaatuneiden hoitoaika pitenee keskimäärin 7–11 päivällä.

Kaatumisten systemaattisen seurannan tulokset indikoivat sekä hoitotyösensitiivistä laatua että asiakas- ja potilasturvallisuutta, joten on tärkeää, että kaatumiset kirjataan.

Seuranta tulee kuitenkin kytkeä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin (mukaan lukien kaatumisriskin arviointi tarvittaessa) kaatumisten ja erityisesti haittaa aiheuttavien kaatumisten vähentämiseksi.

Tulokset ovat osoittaneet, että kaatumisten määrä on vähentynyt monilla osastoilla sairaaloissa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden ansiosta, mutta tähän vaikuttavat tietysti toimintamuodot sekä asiakkaat/potilaat. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat aina halvempia verrattuna kustannuksiin, joita kaatumiset voivat aiheuttaa.

———

Kirjoittaja: Susanne Salmela, TtT, kehittämisylihoitaja, Pohjanmaan hyvinvointialue

Lue keskuksen muut blogikirjoitukset täältä