Sanna Kiilin blogikirjoitus: ”Rakas päiväkirja. Tänään olen ollut korkeakouluharjoittelussa kahden kuukauden ajan.”
Koko tähänastisen työurani ajan olen työskennellyt sairaanhoitajan tehtävissä erilaisissa päivystys- ja valvontayksiköissä. Parinkymmenen vuoden aikana olen päässyt toteuttamaan seikkailunhaluani ja näkemään maailmaa, ja ajattelinkin työskenteleväni tässä hommassa eläkeikään saakka.
Muutamien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen aukenivat kuitenkin jatko-opintomahdollisuudet Vaasan yliopistossa, josta tänä syksynä olen valmistumassa hallintotieteen maisteriksi.
Osana sosiaali- ja terveyshallintotieteen opintojani suoritan kolmen kuukauden mittaista korkeakouluharjoittelujaksoa Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskuksessa.
Viime keväänä gradua tehdessäni hurahdin täysillä asiakas- ja potilasturvallisuuden teemaan, jota pohdiskelin tietojohtamisen näkökulmasta. Tarkoituksenani onkin saada työkokemusta nyt täysin uudesta näkökulmasta ja täällä keskuksessa tehtävään kehittämistyöhön on ollut valtavan mielenkiintoista päästä mukaan.
Erilaista kiirettä kuin sairaanhoitajan työssä päivystyksessä
Mitä kaikkea olen sitten päässyt tekemään täällä ”Pakesissa” kuten täällä keskusta sisäisesti kutsumme? Työ keskuksessa on vaativaa asiantuntijatyötä, jonka ytimessä on verkostomainen tapa työskennellä yhteistyössä monen eri alan asiantuntijan kanssa ympäri Suomen.
Oman työn suunnittelua ja itseni johtamista olen päässyt harjoittelemaan heti alusta lähtien. Työ onkin täysin erilaista kuin sairaanhoitajan työ kiireisessä päivystyksessä, sillä työpäivät koostuvat asiakas- ja hoitotyön sijaan pitkälti kokouksista ja kirjoittamisesta. Työpäivä sisältää paljon paikallaan oloa ja keskittymistä vaativaa ajattelutyötä. Kiirettä toki riittää täälläkin, mutta se on erilaista.
On ollut virkistävää, että voin suunnitella omaa työpäivääni ainakin alustavasti ja keskittyä sillä hetkellä käsillä olevaan tehtävään. Se, ettei ympärillä ole jatkuvaa kaaosta ja keskeytyksiä onkin ollut äärimmäisen rentouttavaa aivolepoa. Paljolti tämän vuoksi energiaa on vapautunut valtavasti uusien asioiden opetteluun.
Kaikki irti virtuaalisista alustoista
Harjoittelun aikana olen todellakin päässyt ottamaan kaiken irti erilaisista virtuaalisista tiedon keräämisen tai jakamisen alustoista. Esimerkiksi ihan tavallisen kyselyn tekeminen kansalaisille ja vastausten purku on ollut kiinnostavaa sekä sisällöllisesti että teknisesti.
Uusia juttuja tulee eteen koko ajan ja yhdessä koko työyhteisön kesken on harjoiteltu esimerkiksi viestintätaitoja ja osallistavien keskustelualustojen käyttöä. On aivan eri asia olla tietoinen ohjelmien olemassaolosta ja peruskäytöstä, kuin osata käyttää niitä monipuolisesti tiedon keräämiseen, luomiseen ja jakamiseen. Ehkä valmistun sittenkin jonkinlaiseksi digimaisteriksi tämän harjoittelujakson jälkeen!
Verkostoitumista ja tapahtumien järjestämistä
Innostava ilmapiiri tai toisinaan pöhinäksikin kutsuttu verkostomainen tapa työskennellä on imaissut minut täysin mukaansa.
Verkostoitumista ja tapahtumajärjestelyitä onkin osunut harjoittelujaksolle runsaasti. Olen ollut mukana järjestämässä Maailman potilasturvallisuuspäivää sekä Kansallista asiakas- ja potilasturvallisuusseminaaria, johon organisoin virtuaalista työpajaa.
Niin, ja pääsinhän myös laittamaan itseni likoon videolle, jossa keskuksen asiantuntijat esittelivät Vaasan tärkeitä rakennuksia potilasturvallisuusteemaan yhdistettynä. Keskuksen työntekijät johtoporrasta myöten ovat esimerkillään osoittaneet, että asiantuntijatyö voi olla myös kirjaimellisesti itsensä likoon laittamista omalla nimellä ja naamalla.
Lisäksi olen päässyt seuraamaan tulevan kansallisen asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian moniammatillista ja monialaista valmistelua ja jalkautuksen suunnittelua. On ollut vaikuttavaa seurata, miten monin eri tavoin voidaan kontaktoida verkostoja ja sidosryhmiä. Tällainen tapa työskennellä ja jakaa tietoa avoimesti tulisi olla paljon laajemmin käytössä sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä.
Avointa tiedonjakoa
Harjoittelujaksolla minua on ilahduttanut se avoimuus, jolla tietoa jaetaan ja luodaan keskuksen toimesta.
Etenkin sairaalaorganisaatioissa on pitkä historia hierarkkisilla valtarakenteilla, joissa tiedonsiirto ja sen avoin jakaminen voivat olla joskus käsittämättömän haasteellisia. Monta kertaa itse asiaa tärkeämmäksi muodostuukin tiedonvälittäjän rooli ja asema organisaatiossa eli kuka sanoo ja kenelle, eikä niinkään se mitä sanotaan.
Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa jokaisen ammattilaisen takaraivoon iskostettu ja lainsäädännöllä tuettu salassapitonormisto voi huomaamatta vaikuttaa asenteisiin tiedon vapaata jakamista kohtaan. Jos jossain sairaanhoitopiirissä on kehitetty hyvä käytäntö, sen jakaminen muille voi kohdata yllättäviäkin esteitä. Tästä ajattelumallista toki pyristellään aktiivisesti pois, mutta toivottavasti tulevaisuudessa vieläkin tarmokkaammin.
Dialogi parantaa työhyvinvointia
Olen pohtinut paljon organisaation tietokulttuurin yhteyttä potilasturvallisuuteen. Siinä vaikuttavat etenkin hiljaisen tiedon käsittelyn ja kommunikoinnin tavat työyhteisössä sekä vallitseva työilmapiiri.
Harjoittelujaksolla keskuksessa on tavallisen työpäivän aikana ollut mahdollisuus keskusteluun ja ajatusten vaihtoon työkavereiden kanssa. Työyhteisöissä tärkeää tietoa liikkuukin paljon myös kahvitauoilla ja käytäväkeskusteluissa. Tällainen tiedon siirtäminen ja asioiden pallottelu keskustellen on arvokasta, vaikka sen mittaaminen on vaikeaa näkyvin tavoin.
Olen huomaavinani keskuksen toiminnassa uutuuden innostusta ja yhdessä kokeilemisen luovaa meininkiä ‒ epäonnistumisia pelkäämättä. Tämä on avain uuden tiedon luomiseen, jonka hyötyjen yhteydestä organisaation menestykseen on paljon näyttöä.
Tiedon avoin jakaminen ja asioiden kyseenalaistaminen keskustellen luo dialogia työyhteisöön sekä parantaa tätä kautta myös työhyvinvointia. Avoimen keskustelukulttuurin ja kyseenalaistamisen sallivan ilmapiirin olemassaolo on samalla yksi asiakas- ja potilasturvallisuuden peruspilareista. Tämä on erityisen tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollossa, jossa suun avaaminen oikeassa paikassa voi todellakin pelastaa jonkun hengen. Nämä kaikki mainitsemani asiat ovat kytköksissä toisiinsa ja tässä täytyykin siteerata anonyymiä asiakas- ja potilasturvallisuuden asiantuntijaa eräästä harjoittelujakson teams-kokouksesta: ”Hyvinvoivat ihmiset välittävät siitä mitä tekevät.”
Yhdessä tekemisen meininkiä
Tässä kohdin tullaan myös siihen tosiasiaan, miten suuri merkitys on hallintorakenteiden uudistamisella sekä visionäärisellä johtamisella. Vaikka Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskus hallinnollisesti onkin yhden sairaanhoitopiirin alaisuudessa, on sen tehtävä kansallinen ja työntekijät sekä yhteistyötahojen edustajat koostuvat monenlaisista asiantuntijoista ympäri Suomen.
Keskuksen luomat laajat asiantuntija- ja yhteistyöverkostot toimivat jatkuvassa yhteistyössä: esimerkiksi No Harm Experts -asiantuntijaverkostoon voi liittyä matalalla kynnyksellä ja kehittämistyöhön pääsee heti mukaan. Yhdessä tekemisen meininki on käsin kosketeltavaa ja korona-ajalle tyypillinen etätyöskentely on tässä tekemisessä leimallista.
Kansainvälinen verkostoituminen on myös aluillaan, ja uuden vuonna 2022 voimaan astuvan asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian valmistelussa varmistetaan kansainvälisen WHO:n Global Patient Safety Action Plan:in kansainvälisten mittareiden sisältyminen kansalliseen strategiaamme. Tällainen tapa työskennellä katsoo tulevaisuuteen ja suuntautuu poispäin vanhanaikaisista hierarkkisista hallintorakenteista. Teknologia mahdollistaa jo nyt paikkaan sitomattoman verkostoyhteistyön.
En näe minkäänlaista ristiriitaa tutkimustiedon lisäämisessä sekä hyvien käytäntöjen laajassa levittämisessä, jos tavoitteena on asiakas- ja potilasturvallisuuden parantaminen.
Ilokseni olen löytänyt tämän matkan varrelta monta kollegaa, joilla kaikilla on yhteinen visio: turvallisuuden parantaminen suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
———
Kirjoittaja on Sanna Kiili, joka tekee korkeakouluharjoittelua.