Rebecka Hasselin blogikirjoitus: Harjoitteluni Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksessa

Terveystieteitä opiskellaan tavallisesti 3+2 vuotta (kandidaatin ja maisterintutkinnot). Jos taustalla on aiempi amk-tutkinto, voi opinnot aloittaa suoraan maisterin tasolla.
Olen kolmannen vuoden opiskelija ja olen juuri kirjoittanut kandidaatintutkielman, jonka aiheena on sosiaalinen media ja sen vaikutus minäkuvaan. Sivuaineena minulla on ollut johtaminen terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa, jossa olen päässyt tutustumaan syvemmin hallinnollisiin tehtäviin. Sivuaineen kurssitarjonnassa olen perehtynyt sellaisiin teemoihin kuten erilaiset johtajuusmallit, talous ja budjetointi sekä lainsäädäntö.
Ennestään tuttuja, mutta myös uusia aiheita
Sain vinkin harjoittelupaikasta sukulaiseltani. Kiinnostuin paikasta heti, koska keskus käsittelee aihetta, joka on erittäin merkityksellinen ja johon en ole päässyt perehtymään kovin paljoa yliopistokursseillani. Kursseilla on tietenkin mainittu asiakas- ja potilasturvallisuus, onhan se hyvin suuri osa hoitotyötä. Koen kuitenkin, että on ihan eri tavalla palkitsevaa tutustua lisää aiheeseen harjoittelun merkeissä.
On ollut kiinnostavaa syventyä jo aiemmin tuttuihin aiheisiin, josta esimerkkinä on lainsäädäntö. Tämän lisäksi olen saanut oppia myös uusista, kuten osallisuuden lisääminen, infektioidentorjunta ja laiteturvallisuus sekä QR- ja XR-teknologiat.
Koska minulla ei ole aiempaa taustaa hoitotyöstä, on mielestäni ollut erittäin antoisaa päästä tutustumaan eri materiaalien kautta siihen, miltä työ näyttää käytännössä.
Harjoittelu syvensi näkemystäni asiakas- ja potilasturvallisuuden merkityksestä
Olen myös päässyt hyödyntämään digitaalista osaamistani ja auttamaan keskuksen verkkosivulta löytyvän ThingLink-pohjaisen oppimisympäristön materiaalien työstämisessä. Tähän sain lyhyen koulutuksen alustan asiantuntijalta.
On ollut kiinnostavaa päästä uusien tehtävien pariin ja nähdä minkälaisia eri työkaluja työelämässä käytetään. Olen esimerkiksi auttanut erästä työntekijää hänen ammatillisen PowerPoint -esityksensä teossa. Tämä oli mielenkiintoista, sillä olen aiemmin tehnyt vain koulussa pidettäviä esityksiä.
Olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden suorittaa harjoittelujaksoni Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksessa. Harjoittelu on syventänyt näkemystäni toiminnan merkityksellisyydestä ja voin hyvinkin ajatella työskenteleväni aiheen parissa tulevaisuudessa.