Diabeteksen lääkehoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa pitää turvata
Suomessa lasten diabetes on yleisintä koko maailmassa. Meillä sairastuu vuosittain 500–600 lasta tyypin 1 diabetekseen. Insuliinihoito on heille elämää välittömästi ylläpitävää, välttämätöntä lääkehoitoa, josta on huolehdittava myös varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
Diabetesliitto kysyi diabetesta sairastavien lasten vanhemmilta diabeteksen hoidon sujumisesta koulussa ja päiväkodissa. Pääsääntöisesti tyypin 1 diabeteksen omahoidon tuki – verensokeritason ja voinnin seuranta, insuliinin annostelu verensokeritasoon, nautittuun hiilihydraattimäärään ja tulevaan toimintaan sovitettuna – sujuu varhaiskasvatuksessa ja koulussa hyvin.
Toimiva tuki on vaatinut työtä ja taistelua
Moni vanhempi kertoi, että toimiva omahoidon tuki on vaatinut paljon omaa työtä ja taistelua. Vaaratilanteita tapahtuu insuliinin annostelussa tai verensokeritason laskiessa tai noustessa liikaa. Vastaajista lähes viidennes ilmoitti, että lapsi on joutunut jäämään kotiin, koska diabeteksen hoitoa osaavaa henkilökuntaa ei ole ollut saatavilla.
”Välillä olen tullut käännytetyksi pois päiväkodin ovella, kun olen vienyt lapseni hoitoon. Syynä on, ettei ole henkilökuntaa, joka voisi lastani hoitaa.”
”Hoidossa pyritään tietoisesti pitämään verensokeri koholla koska pelätään matalia. Verensokeri hoitopäivänä keskimäärin 12.”
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
Sekä varhaiskasvatuksen toimintayksiköissä (päiväkodeissa) että kouluissa tulee yksikön lääkehoitosuunnitelma olla tehtynä. Lääkehoitoa toteuttavien henkilöiden osaamisen varmistamisen käytännöt tulee kuvata organisaatiokohtaisessa lääkehoitosuunnitelmassa. Näin ohjeistaa myös sosiaali- ja terveysministeriön muutama vuosi sitten päivitetty Turvallinen lääkehoito -opas. Oppaassa on esimerkit varhaiskasvatuksessa ja koulussa toteutettavasta lääkehoidosta.
Lääkehoidon prosessit kuitenkin ontuvat ympäristöissä, joissa lääkehoito ei ole organisaation perustoimintaa. Hyvinvointialueita perustettaessa kannoimme huolta siitä, että yhdyspinnat kuntien ja hyvinvointialueiden välillä karhenevat. Lääkehoidon osalta se näkyy esimerkiksi siten, että kunnat eivät saa hyvinvointialueen terveydenhuollosta riittävästi ohjausta ja koulutusta työntekijöilleen.
Kansallinen ohjaus yhdenmukaistaisi käytännöt
Yhä enemmän on epäselvyyttä siinä, minkälaista lisäkoulutusta tietynlainen lääkehoito kultakin ammattiryhmältä vaatii ja mistä riittävä koulutus saadaan. Pääsääntö on, että lääkehoitoa toteuttaa terveydenhuollon ammattihenkilö myös terveydenhuollon ulkopuolella. Tällaisia henkilöitä ei aina ole saatavilla, ja esimerkiksi koulunkäyntiavustajat toteuttavat vaativaakin lääkehoitoa lapsen yksilöllisen lääkehoitosuunnitelman ja riittävän perehdytyksen turvin.
Turvallinen lääkehoito -oppaan mukaan myös lääkehoitoon kouluttamaton henkilö voi suostumuksensa ja riittävän perehdytyksen, osaamisen varmistamisen ja myönnettyjen lupien jälkeen toteuttaa myös ihon alle pistettävää lääkehoitoa.
On selvä tarve kansalliselle ohjaukselle, joka yhdenmukaistaisi käytäntöjä ja takaisi lapsille yhdenvertaiset oikeudet. Nykyiset koulua ja varhaiskasvatusta varten laaditut oppaat eivät mitä ilmeisimmin riitä. Tarvitaan myös seurantaa.
Asiakas- ja potilasturvallisuuden koulutusta ja opetusta halutaan kehittää ja yhtenäistää. Tähän työhön perustetaan osaamiskeskuksia, joiden verkostoon kootaan yliopistoja, korkeakouluja, toisen asteen oppilaitoksia, hyvinvointialueita, kolmannen sektorin toimijoita ja asiantuntijajärjestöjä.
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus tarjosi yhteistyökumppaneilleen viestinnällistä esiintymis- ja vaikuttajakoulutusta. Kouluttajana toimi Helena Åhman, joka on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun keskusteluälykkyyden ja mielen johtamisen työelämäprofessori sekä palkittu tietokirjailija ja valmentaja.