Mielenterveys- ja päihdepalveluiden turvallisuutta voidaan parantaa näyttöön perustuvilla menetelmillä ja palveluvalikoimalla

Työpaja liittyi vuosien 2027─2031 asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian valmisteluun, ja siihen osallistui noin 90 henkilöä. Mukana oli sosiaali- ja terveysalan johtajia ja asiantuntijoita muun muassa hyvinvointialueilta, yksityisiltä palveluntuottajilta ja järjestöistä. 

Palveluihin pääsyä pitäisi parantaa

Mielenterveysongelmia kokevien ja päihteitä käyttävien lasten ja nuorten tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vaarantuneet kaikilla hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueilla ei ole riittävästi tarpeenmukaisia palveluja erityisesti huumeita käyttäville lapsille ja nuorille.

Myös vakavien mielenterveyshäiriöiden psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen saatavuutta tulee parantaa. Hoitotakuun ylittäviä potilaita on suhteellisesti merkittävästi enemmän psykiatrian erikoisalalla verrattuna moniin muihin lääketieteen erikoisaloihin.

Palvelujärjestelmän pirstaleisuudesta eheisiin palveluketjuihin

Vaikka palvelukuvauksia ja palveluun pääsyn kriteerejä on yhdenmukaistettu ja yhteistyön muotoja kehitetty, on mielenterveys- ja päihdepalveluiden rakenne hyvinvointialueilla hyvin hajanainen ja alueelliset vaihtelut palvelutarjonnassa ovat suuria. Palveluiden oikea-aikainen saatavuus edellyttäisi, että hyvinvointialueilla luodaan ja kehitetään palvelupolkuja sekä sovitetaan yhteen perus- ja vaativia palveluja. Ostopalveluita purettaessa olisi huomioitava, ettei palvelutarjontaan muodostu katvealueita tai katkoksia.

Psykiatrian erikoissairaanhoidon roolin sovittaminen sujuvaksi osaksi palvelukokonaisuutta on vielä kesken, minkä osoituksena on mm. erikoissairaanhoidosta palautuvien lähetteiden suuri määrä. Myös hoidon ja hoitosuhteiden jatkuvuuteen tulisi panostaa nykyistä enemmän.

Vaikuttavien menetelmien ja terveyshyötyä tuottavan palveluvalikoiman käyttöä tulisi lisätä

Vaikuttavaksi osoitettujen menetelmien saatavuus on tasaisesti lisääntynyt, mutta menetelmien käyttöönotossa olisi vielä parantamisen varaa. Hyvinvointialueiden palveluvalikoiman tulisi perustua osoitettuun terveyshyötyyn ja turvallisuuteen. Tämä on vielä puutteellista, mikä ilmenee sekä vähähyötyisinä hoitoina että alihoitona. Resurssit eivät kohdennu niin, että ne tuottaisivat kokonaisuutena parhaan mahdollisen terveyshyödyn.

Palveluvalikoiman tulisi olla myös nykyistä yhdenmukaisempi, ja tämän tueksi tarvitaan kansallista ohjausta. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden integroitumista pitäisi edelleen vahvistaa ja porrastaa palveluita mahdollisuuksien mukaan ongelmien vaikeusasteen mukaan.

Potilaskeskeisyys ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen avainasemassa

Päihde- ja riippuvuusosaamista on lisätty peruspalveluissa, mutta puutteita on erityisesti päihde- ja riippuvuusongelmia kokevien asiakkaiden kohtaamisessa. Myös erikoisosaamista päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoon sekä koulutusta psykososiaalisten menetelmien käyttöön tulisi lisätä. Vaikuttavaksi osoitettujen, määrämittaisten psykososiaalisten menetelmien juurtuminen vaatii johdon tukea.

Mielenterveysperusteisten käyntien kirjaamista pitäisi parantaa, jotta se tukisi potilaiden hoidon jatkuvuutta ja tuottaisi tietoa palvelujärjestelmän toimivuudesta. Läheiset tulisi ottaa vahvemmin osaksi hoitoa mm. säännöllisiä perhe- ja verkostotapaamisia järjestämällä.