Lue blogikirjoitus: Ammatillinen kielitaito ja vuorovaikutus on asiakas- ja potilasturvallisuuden ydintä
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ei tarvitse hallita kieltä täydellisesti, vaan riittää, että käytetty kieli on asiakkaalle ja potilaalle selkeää ja ymmärrettävää. Puutteellinen kielitaito voi vaarantaa asiakas- ja potilasturvallisuuden, ja siksi kielen oppiminen on keskeistä vieraskielisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisen varmistamisessa.
Kielitaito-ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään asiakkaan ja potilaan hoivaan ja hoitoon, vaan voivat ilmetä myös suhteessa omaisiin ja työtovereihin.
Kielitaidon ongelmat voivat haitata myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä työn tekemistä. Esimerkiksi puutteellisen kielitaidon omaava lääkäri ei pystynyt potilaan kertoman perusteella tekemään potilaan diagnoosia tai hoitaja ei pysty arvioimaan onko ikääntynyt potilas sekava, jos heillä ei ole yhteistä kieltä.
Ammatillinen kielitaito karttuu kieliyhteisössä
Kielitaito karttuu sitä käyttäessä kieliyhteisössä eli samaa kieltä käyttävien ihmisten ryhmässä. Siellä oppija tutustuu kielen käytänteisiin ja malleihin. Kieleen sosiaalistumisen kannalta kielitaidoksi katsotaan kykyä käyttää kieltä kontekstin edellyttämällä tavalla.
Vaikeaksi kielenoppimisen tekee se, että kieli ei ole yksinkertainen mekaaninen koodi, jota vuorovaikutuksessa keskenään olevat tulkitsevat sovitulla kaavalla. Todellisuudessa kieli on väline, jolla viestijä tulkitsee todellisuutta.
Ongelmalliseksi voi muodostua kirjoitetun ja asiakaskontakteissa käytetyn puhutun kielen välinen ero, murteet sekä ammattislangin ja -terminologian oppiminen. Kliiniseen työhön liittyy paljon haastavia vuorovaikutustilanteita, jossa pienetkin kielen vivahteet vaikuttavat. Esimerkiksi diagnoosin tekemiseen vaikuttaa, kuvaako potilas kipuaan pistäväksi, jomottavaksi, viiltäväksi vai särkeväksi.
Selkeä kieli on kaikkien yhteinen asia, josta aina hyötyvät asiakkaat ja potilaat. Suomen- ja ruotsinkielisen henkilöstön tulisi kiinnittää huomiota selkeästi puhumiseen. Se edistäisi vieraskielisten työtovereiden kielen oppimista ja sitä kautta asiakas- ja potilasturvallisuutta.
Enemmän kuin sanoja
Vuorovaikutus on kielitaidon ohella myös tilannetajua, joka ilmenee asennoitumisena kanssaihmisiin, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kohdalla erityisesti asiakkaisiin, heidän omaisiinsa ja työtovereihin. Kliinisessä potilastyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön on kyettävä toimimaan ammattiroolissa ja -asenteella.
Puhe kielitaidosta antaa jossain määrin vääristyneen kuvan sosiaali- ja terveydenhuollonammattihenkilöiden vuorovaikutushaasteista. Todellisuudessa vuorovaikutustilanteet voivat olla erittäin haastavia, eikä pelkästään kielitaidon osalta. Asiakastyössä ammattihenkilö joutuu väistämättä ottamaan kantaa vaikeisiin ja eettisiin kysymyksiin, esimerkiksi hoitoon vasten potilaan tai hänen omaistensa hoitotahtoa.
Toimiva vuorovaikutus rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa
Ammattihenkilö voi tarkalla kuuntelulla, tarkentavilla kysymyksillä ja myötäelävällä asenteella helpottaa kielitaitonsa haasteita. Asiakkaat ja potilaat usein auttavat oikeiden ilmaisujen löytämisessä, kun kokevat vuorovaikutuksen hyväksi.
Suurin osa vieraskielisestä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä harjoittaa ammattiaan Suomessa moitteettomasti. Henkilöstön kielitaidon on oltava sillä tasolla, että turvallisuus ei vaarannu, mikä aiheuttaa paineita suomen tai ruotsin kieltä taitamattomille. Toisaalta vieraskielisen henkilöstön kielitaidosta on hyötyä kansainvälisten asiakkaiden ja potilaiden palveluissa. Lisäksi eri etnisten ryhmien arvot, normit ja asenteet voivat vaikuttaa vuorovaikutustilanteissa kieltä voimakkaammin. Myös lisääntyvät etäpalvelut voimistavat kielitaidon merkitystä.
Lue myös
Turvallinen hoito ei synny ilman yhteistä kieltä, NO HARM -lehti nro 1/2026