Essi Vesterlundin blogikirjoitus: Ketä saan kouluttaa?
Jos sydämeni pysähtyy sairaalaolosuhteissa yllättäen, toivon että paikalla on osaava ja rauhallinen ammattilaisten joukko, joka saa sydämeni takaisin käyntiin ja hoito voi jatkua teho-osastolla.
Mutta entä jos paikalle sattuukin sellaisia henkilöitä, joiden viimeisestä elvytysharjoituksesta on kulunut jo aikaa, tai jotka kokevat olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella? Onneksi suurimmassa osassa maamme sairaaloita MET-toiminta (Medical Emergency Team) on arkipäivää ja myös elvytyskoulutuksia järjestetään säännöllisesti.
Moniammatillista koulutusta
Sairaalassamme on aloitettu hoitohenkilökunnalle suunnattujen elvytyskoulutusten lisäksi nyt myös säännölliset lääkäreille suunnatut elvytyskoulutukset. Osallistujia on ollut toistaiseksi aika vähän, mutta osallistuneet ovat olleet sitäkin innokkaampia. Koulutusten aikana on syntynyt hyvää keskustelua ja osallistujat ovat päässeet reflektoimaan ajatuksiaan.
Koulutuksiin kuuluu myös pienimuotoiset simulaatioharjoitukset. Toimin toisena kouluttajana yhdessä teho- ja valvontaosaston apulaisylilääkärin kanssa. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja AMK ja olen työskennellyt teho-osastolla 17 vuoden ajan, lisäksi minulla on simulaatio-ohjaajan koulutus. Olemme kouluttaneet erilaisia ryhmiä tiiminä useita kertoja ennenkin ja yhteistyömme on hioutunut varsin sujuvaksi. Voisin sanoa olevamme ”asian ytimessä” kun puhutaan elvytyskoulutuksista. Koulutukset suunnitellaan yhdessä ja minun vastuullani koulutuksissa on ”tekniikkaharjoitukset” ja simulaatiot. Annamme koulutuksessa myös hyvän ammattienvälisen hätätilannekommunikaation mallin osallistumalla simulaatioharjoitukseen myös itse.
Mutta kuka kouluttaa kenet?
Kerroin näistä koulutuksista opiskeluuni liittyvällä kurssilla ja sain kommentin, että minä en sairaanhoitajana voi kouluttaa lääkäreitä tai ainakin minulla pitää olla siihen lupa lääkäreiden organisaatiolta. Ihmettelin kovasti tuota kommenttia. Onko todella näin, että moniammatillinen koulutustoiminta nähdään edelleenkin lääkärivetoisena ja yhteistyö on todellista vain paperilla?
Toki tarkastelemme asioita eri ammattiryhmissä erilaisista näkökulmista ja se täytyy ottaa huomioon koulutuksia suunniteltaessa, mutta todellisessa elämässä joudumme kuitenkin toimimaan tiiminä, jonka vastuulla saattaa olla ihmishenki ihan kirjaimellisesti. Onko siinä hetkessä väliä, keneltä asiantuntijalta olet oppisi saanut? Eikö tärkeintä ole se, että kaikki tietävät mitä tulee tehdä ja työskentely on saumatonta yhteistyötä potilaan parhaaksi.
Saamani palaute on mietityttänyt minua kovasti, sillä en ole koskaan ajatellut, että asia olisi jotenkin ajankohtainen omassa työympäristössäni. Olen aina kokenut, että kouluttajaparinani toimiva lääkäri arvostaa osaamistani, enkä ole hetkeäkään ajatellut, että minulla pitäisi olla lupa kouluttaa muita kuin oman ammattini edustajia.
”Ne puhuu ketkä tietää!”
Asia nousi keskusteluun myös Teho- ja valvontaosaston elvytyssimulaatiossa, joita pidimme yhdessä sairaanhoitajakollegani kanssa. Olimme saaneet harjoitukseen lääkäriksi anestesian ylilääkärin. Avasin ajatuksiani hänelle ja halusin kuulla, miten hän asian näkee. Hän ei kokenut lainkaan oudoksi sitä, että me, kaksi teho-osaston sairaanhoitajaa, pidimme koko koulutuksen, koska on Ruotsissa työskennellessään tottunut siihen, että kouluttajina toimivat asiantuntijat eri ammattiryhmistä todellisessa yhteistyössä. Ja tästä lähtien meillä on siis ylilääkärin henkilökohtainen lupa pitää koulutusta myös hänelle.
Jatkan siis kuten tähänkin asti ja toivon, että ajatukset muuttuvat myös niillä viimeisillä, jotka edelleen tiukasti pitävät kiinni vanhoista ”normeista”. Ehkä myös tähän pätee 18-vuotiaan jääkiekkoilijan kiteyttämä ajatus valmentajista: ”Ne puhuu ketkä tietää!”
Lue keskuksen muut blogikirjoitukset täältä!