Tiedote: Kansallisessa asiakas- ja potilasturvallisuusseminaarissa puhutaan verkostoista
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen johtaja Tuija Ikonen kertoo, että yhteistyöverkostoilla on ollut keskeinen rooli asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämisessä sekä voimassa olevan asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian 2022−2026 tehtävien toimeenpanossa.
”Erilaiset järjestö- ja asiantuntijaverkostot ovat tuoneet yhteen osaamista, kokemuksia ja näkökulmia, joiden avulla on voitu tunnistaa kehittämiskohteita, vahvistaa yhteistä suuntaa ja laatia konkreettisia työkaluja arjen tarpeisiin”, Ikonen selventää.
Ohjelmassa syvennytään verkostojen toimintaan ja saavutuksiin
Ikosen mukaan seminaarin ohjelmassa tarkastellaan muun muassa luottamuksen rakentamista yhteistyöllä, kuullaan asiakkaan, potilaan ja järjestöjen näkökulmia sekä syvennytään asiakas- ja potilasturvallisuutta edistävien yhteistyöryhmien ja ammattilaisverkostojen toimintaan ja saavutuksiin.
”Näin valmistaudumme yhdessä uudelle strategiakaudelle 2027−2031 luomaan Suomeen vahvaa turvallisuuskulttuuria”, Ikonen kuvaa yhtä seminaarin tarkoitusta.
Seminaarissa vietetään myös Maailman potilasturvallisuuspäivää
WHO:n Maailman potilasturvallisuuspäivä on 17.9. ja Suomessa sitä vietetään Asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä. Päivän päätapahtuma pidetään seminaarin yhteydessä torstaina iltapäivällä.
”Teemana on tänä vuonna kansantaudit. Niiden ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin turvallisuuden, laadun ja vaikuttavuuden kysymyksiin keskitymme 17.9. iltapäivän osuudessa, johon olemme saaneet nimekkäitä puhujia sosiaali- ja terveydenhuollon alalta. Maailman potilasturvallisuuspäivä muistuttaa meitä siitä, että turvallinen hoito ja palvelu on yhteinen, kansainvälinen tavoite”, Ikonen kertoo.
Ohjelman pääkohdat
Torstai 17.9. Turvallisuus syntyy yhdessä
9.00–11.00 Yhteistyöllä rakennamme luottamusta
12.00–16.00 WHO:n maailman potilasturvallisuuspäivä / asiakas- ja potilasturvallisuuspäivä: Kansantautien hoidon turvallisuus – yhteinen asiamme
Perjantai 18.9. Turvallisuutta verkostojen voimalla
8.30–10.00 Mitä verkostoilla voi saavuttaa
10.30–12.00 Verkostot yhteisen oppimisen voimavarana
13.15–14.45 Suomen asiakas- ja potilasturvallisuusyhdistyksen jaokset työnsä äärellä
Seminaari tarjoaa foorumin avoimelle keskustelulle, uusille näkökulmille ja yhteistyön syventämiselle
Seminaari kutsuu mukaan kaikki, jotka haluavat olla yhdessä rakentamassa entistä turvallisempia palveluja. Seminaari on maksuton ja siihen voi osallistua myös etänä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 6.9.2026.
Seminaarin ohjelma on verkkosivulla www.asiakasjapotilasturvallisuuskeskus.fi/aspotseminaari2026 . Etäosallistumiseen tarvittava Teams-linkki päivitetään sivulle viimeistään ke 16.9. ja sen kautta seminaariin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista.
Seminaarin järjestää Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, Pohjanmaan hyvinvointialue.
Lisätietoja seminaarista antaa: palvelupäällikkö Jaana Kalliokoski, Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, jaana.kalliokoski(a)ovph.fi, p. 040 542 4803
palvelupäällikkö Jaana Kalliokoski,
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, jaana.kalliokoski(a)ovph.fi, p. 040 542 4803