Hanna Toiviaisen blogikirjoitus: Yhtenäinen asiakas- ja potilasturvallisuuslaki Suomeenkin

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa potilaiden ja asiakkaiden oikeuksia, ammattihenkilöiden velvollisuuksia, palvelunjärjestäjän ja -tuottajan vastuita asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi, sekä menettelyjä vakavan vaaratapahtuman jälkeen koskevat säädökset ovat vaikeatulkintaisia ja hajallaan noin 20 laissa. Tämä vaikeuttaa velvoitteiden tunnistamista, lakien toimeenpanoa, tiedon saamista haittatapahtuman jälkeen sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutumista.

Esimerkiksi sosiaalityöntekijän täytyy osata lukea velvollisuuksistaan useasta eri laista; samoin potilaan, joka haluaa selvittää oikeutensa. Potilas tarvitsee tiedon mahdollisesta vahinkoepäilystä voidakseen tehdä potilasvahinkoilmoituksen (tällä hetkellä näin ei ole), ja ammattihenkilöllä tulisi aina olla velvoite/velvollisuus tiedottaa potilaalle vahinkoepäilystä, jotta potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen – ilman juristiin turvautumista.

Pohjoismaiset esimerkit ja valvontalaki

Suomeen tarvitaan yhtenäinen asiakas- ja potilasturvallisuuslaki, joka kokoaa eri säädökset yhteen. Lain valmistelussa voidaan ottaa mallia muiden pohjoismaiden potilasturvallisuuslaeista, kuten Ruotsista ja Tanskasta, joissa näin on ollut jo vuosia ja lakeja on myös päivitetty.

Vuoden 2024 valvontalaki, jonka mukaan jokaisen hyvinvointialueen pitää itse valvoa toimintansa lainmukaisuutta, on osaltaan korjannut tilannetta valvontaviranomaisen näkökulmasta (Valvira ja kuusi aluehallintovirastoa, jotka valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto korvaa vuoden 2026 alusta). Yhtenäisemmät säädökset tarvitaan kuitenkin varmistamaan, että asiakas saa turvallista hoivaa ja palvelua sekä potilas turvallista hoitoa.

Säädöksissä kuvattavat menettelyt vakavan vaaratapahtuman jälkeen yksinkertaistaisivat myös palvelunjärjestäjien lakisääteistä omavalvontaa ja valvontaa. Epäkohta-, haitta- ja vaaratapahtumailmoitusmenettelyjen velvoittavuus voisi jopa vahvistaa omavalvontaa.

Tiedon hyödyntäminen ja tietojärjestelmät

Ilmoitusmenettelyt tulee erillisohjelmien ja -rekistereiden sijaan kytkeä suoraan hyvinvointialueiden ja muiden sote-järjestämisvastuussa olevien toimijoiden tietojärjestelmiin, ja myös valtion tietojärjestelmähankkeisiin, jotta tieto voidaan hyödyntää järjestelmällisesti riskien ehkäisemiseksi ja turvallisten käytäntöjen kehittämiseksi.

Hyvinvointialueet tarvitsevat asiakas- ja potilasturvallisuuden tilannekuvaa ja raportointia tiedolla johtamisen ja päätösten tueksi, kehittämistä ja vertaisarviointia varten sekä toistensa hyvistä käytännöistä oppimiseen.

Ajantasaisen tilannekuvan luomiseen tarvitaan yhteiset seurantamittarit, jotka ohjaavat korjaavat toimet sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Ilmoitusten, seurantamenettelyjen ja mittareiden tuottamaa tietoa kannattaa hyödyntää myös valtion ja hyvinvointialueiden välisissä ohjausneuvotteluissa ja raportoida siitä avoimesti, mikä lisäisi myös kansalaisen luottamusta järjestelmään.

Taloudellinen näkökulma

OECD:n mukaan terveydenhuollon kustannuksista 13 % kuluu hoidossa syntyneiden haittojen korjaamiseen. Suomessa tämä tarkoittaa ainakin 1 miljardin euron vuosikuluja. Keskikokoisilla hyvinvointialueilla kulut ovat 35–45 miljoonaa euroa, pienimmillä yli 10 miljoonaa ja suurimmilla 75–95 miljoonaa euroa. Näille euroille olisi hyödyllisempääkin käyttöä.

Sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden pettämisen kulut tulevat lisäksi mainitun miljardin päälle. Niistä ei ole tarkkaa arviota, mutta nekin epäilemättä ovat yhteiskunnalle merkittävät. Hoito, hoiva ja palvelut eivät voi olla vaikuttavia, jos ne eivät ole turvallisia.

Riskien ehkäisy on monin verroin halvempaa kuin virheiden korjaaminen jälkikäteen. Järjestelmällinen asiakas- ja potilasturvallisuustyö vähentää kustannuksia – ja inhimillistä kärsimystä (!) – sekä vapauttaa resursseja vaikuttaviin palveluihin.

Kohti selkeämpää ja vaikuttavampaa sääntelyä

Selkeä ja helppotulkintainen lainsäädäntö on hyvää ennakointia ja varmistaa yhdenvertaiset ja ennakoivat sekä vahinkojen sattuessa korjaavat menettelyt. Samalla tuetaan asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämistä, edistetään omavalvontaa ja vähennetään jälkikäteisvalvonnan tarvetta.

Asiakas- ja potilasturvallisuuslaki sopisi uudistuvan ammattihenkilölainsäädännön ja valvontalain rinnalle kokonaisuuteen, jolla pyritään yhtenäiseen ja aukottomaan säädöspohjaan ja sote-palvelujen turvallisuuteen kaikissa tilanteissa. Yhtenäinen asiakas- ja potilasturvallisuuslaki ei ole vain hallinnollinen uudistus – se olisi investointi turvallisuuteen, luottamukseen ja vaikuttavuuteen.