Siirry sisältöön
Lausunnot

Euroopan terveystietoalue tukee turvallisuustiedon hyödyntämistä ja kansallisen tilannekuvan rakentamista

Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus pitää lausunnossaan Euroopan terveystietoalueen (EHDS) toimeenpanoa merkittävänä mahdollisuutena kehittää asiakas- ja potilasturvallisuutta tietoon perustuen. Lausunnossa korostetaan erityisesti haitta- ja vaaratapahtumatiedon merkitystä.

Tällä hetkellä turvallisuustietoa kerätään useisiin erillisiin järjestelmiin, minkä vuoksi kattavan kansallisen tilannekuvan muodostaminen on haastavaa. EHDS:n nähdään tukevan turvallisuustiedon yhdistämistä, vertailtavuutta ja hyödyntämistä tutkimuksessa, viranomaistoiminnassa, omavalvonnassa ja palvelujen kehittämisessä.

Keskus korostaa samalla tietosuojan, tietoturvan ja tiedon laadun merkitystä. Lisäksi lausunnossa ehdotetaan, että sosiaalihuollon asiakastietoihin tulisi jatkossa sisällyttää nykyistä systemaattisemmin tiedot riskeistä, haitallisista vaikutuksista ja epäillyistä vahingoista, jotta myös asiakasturvallisuutta voitaisiin kehittää tiedolla johtamisen keinoin.

Lue lausunto kokonaisuudessaan täällä: Lausunto – Lausuntopalvelu