Siirry sisältöön

Kun palveluita kehitetään asiakaslähtöisiksi, on asiakkaiden ja potilaiden mukanaolo tarpeellista. Voit olla edistämässä palveluiden ja hoitojen asiakaslähtöisyyttä osallistumalla palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.

Osa hyvinvointialueista kouluttaa itse kokemusasiantuntijoita tai tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa, jotka järjestävät koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa. Tällainen järjestö on esimerkiksi OLKA ry. Muita isoja toimijoita ovat Kokemustoimintaverkosto ja Koulutetut kokemustoimijat.

Samankaltaisia haasteita kokenut henkilö voi olla monesti merkittävä apu vaikeassa elämäntilanteessa. Vertaistukea ja tietoa vertaistuesta voit etsiä vertaistalo.fi ja lähellä.fi palveluista sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöistä. Useat potilasjärjestöt järjestävät vertaisryhmiä sairastuneille ja omaisille.

Hyvinvointialueilla ja kunnissa toimii myös lakisääteisesti nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto sekä vammaisneuvosto. Lisätietoa saat hyvinvointialueesi tai kuntasi verkkosivuilta.